Rouva Musta

Mikä ihmeen Rouva Musta?

Mikä olisin? Minkä laittaisin firmalleni nimeksi? Sen pitäisi kuvastaa minusta syntyviä asioita ja edustaa sellaisia arvoja jotka tuntuvat minusta oikeille. Haluan seistä aina kuvieni laadun ja viestin takana. Halusin, että yritykseni nimi kertoo minusta mutta en halunnut olla ”vain” Valokuvaaja tai valokuvaajamestari Tiina Haring. Olen niin paljon muutakin ja työnkuvani on hyvin paljon monimuotoisempi. En voisi olla siis valokuvaamo enkä studiokaan. Minulla ei ole studiota mutta se ei ole este studiomaisille kuville. Opetan ja autan, suunnittelen ja neuvon, silti yritykseni ei ole koulu. Jonakin päivänä haaveilen saavuttavani ihan oikean opettajan pätevyydenkin. Olen äiti! Se kertoo minusta paljon. Olen läsnä asiakkaitteni elämän vaiheissa jotka ovat mullistavia joka kerta. Odotus, syntymä, kasvu.. erilaiset vaiheet elämässä tuovat siihen rikkautta. Mutta.. olen minä muutakin. Olen myös nainen. On äärimmäisen tärkeää juhlia ja vaalia omaa itseään. Nauttia ystävistä ja hetkistä. Usein minulle tullaan kuvaan ilman mitään sen kummallisempaa syytä. Kuvaus voi olla merkkipaalun juhlistamista, spontaani elämys tai voimaannuttava kokemus.

Rouva! Se minä olen, enkä neidiksi enää muutu tai pääse.

Miksi Musta? Olen pukeutunut mustaan väriin yläasteelta saakka. Parhaimmat ystäväni luopuivat väristä aikuistuessaan.. minä olen sinnikkäästi jatkanut valitsemallani tiellä vaikkakin värit ovat alkaneet löytää vaatekaappinikin hiljattain. Musta -sanan sanaleikkiä siivittää Juicen lyriikat jossa ”Musta aurinko nousee..” Muistan vieläkin kun tajusin noin 20 vuotta sitten, mitä kaikkea tuo voi tarkoittaa. Lisäksi värioppi, pimeä, mustuus jne. ovat käytännössä ammattisanastoakin ja tiukkaa tekniikkaa.

Niin syntyi Rouva Musta. Yritys, jonka elämä ja toimenkuva on värikäs ollen silti läsnä kuin ihminen ihmiselle.

ROUVA MUSTA Oy, tiina@rouvamusta.fi, 0400 8 45678

Enemmän kuin valokuvia.

Tiina Haring, Master Qualified European Photographer.

Olen ollut valokuvauksen ammattilainen noin 14 vuotta, yrittäjänä siitä ajasta noin 12 vuotta. Aika hieman hämärtyy, sillä mistä se ajan laskeminen alkaa? Tarinani siitä kuinka innostuin valokuvaamisesta on varmasti melko tyypillinen: ensimmäinen järjestelmä kamerani oli ukkini vanha jonka ansiosta kiinnostuin mustavalkoisesta filmistä ja pimiötyöskentelystä. Tie vei kansalaisopiston kursseille ja siitä taidepainotteiseen lukioon. Ammattilaiseksi opiskelun aloitin vuosituhannen vaihteessa ja siitä lähtien olen tehnyt työtäni tavoitteellisesti ja jatkuvasti itseäni kehittäen. Valokuvaamisesta tuli minun ilmaisemisen keinoni. Kerron tarinoita kuvin ja näen enemmän kuin kauneuden. Olen kuullut, että kanssani on hyvä olla.

Olen harrastanut ammattivalokuvaamisen saralla mm. kilpailemista, arvostettujen kilpailuiden sekä arvonimien tuomarointia ja saavuttanut itsekin niistä ne merkittävimmät Suomessa sekä Euroopassa. Silti suurin saavutukseni on olla äiti neljälle alle kouluikäiselle lapselle. Se tekee minusta mm. tyypin, jonka vahvuus on läsnäolemisessa ja hetkeen tarttumisessa. Kuvissani on vauhtia, tanssia, herkkyyttä, tunnelmaa..

Olen erikoistunut ihmisten kuvaamiseen mm. mainoksiin ja kotien seinille. Ammattivalokuvaajana toimin itsenäisesti tai osana isoakin tiimiä. Olen keskittynyt lapsien ja vauvojen kuvaamiseen sekä ns. Fine Art -portraitiin. Lisäksi vahvuuteni ylettyvät mm. yrityksien brändien visualisoimiseen yhteistyössä mainostoimistojen kanssa.

Minulla ei ole studiota mutta minulla on vuosien kokemus sen pystyttämisestä lähes minne vain. Teen töitä työhuoneeltani käsin Kasarmikatu 2:ssa. Olen päättänyt toimia konseptilla: Liikkuva nainen ja kalusto. Olen kokenut, että pääsen lähemmäksi kuvattavien asioiden ydintä jalkautumalla ja tutustumalla mm. asiakkaitteni toimenkuviin. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, millaisissa kodeissa olen saanut vierailla tai millaisia muita tärkeitä paikkoja olen saanut nähdä. Hyvä kuva on aina yhteistyötä ja ennen kaikkea aina enemmän kuin vain valokuva.

Minä, Tiina Haring.

Tiina Haring, Master Qualified European Photographer.

Lorem ipsum

Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum Lorem ipsum

Tähän otsikko / lyhyt kuvaus tms