- Oletpa pieni tai suuri, yritys tai ihminen, toteutan kuvasi joka kerta yksilöllisesti. Kokonaisuus on aina enemmän kuin vain valokuvia.
Henkilöstön kuvaus. Informatiivisten kuvien lisäksi luodaan kuvilla tunnelmaa ja tuodaan yrityksen persoonallisuutta näkyväksi.
Tarpeet: kuvitus nettisivuille, markkinointiin ja muun viestinnän tueksi.
Hiili & Timantti tekee työtä aitojen materiaalien kanssa. Jokainen työ saattaa aluksi olla kuin hiiltä, mutta puristuu lopulta timantiksi.
Suunnittelutoimisto Hiili & Timantti tekee sisustus- ja valaistussuunnittelua koteihin, työympäristöihin sekä julkisiin tiloihin.
Kuvasin Hiili & Timantin poppoon eli Tiinan, Jennikan ja Martin.
’Sama lähtökohta, eri olomuoto ja lopputulos. Jokainen lähtökohta voi olla lopulta timantti.’
https://www.hiilijatimantti.fi/
”Tiinan ottamia henkilökuvia on aidosti kiva käyttää, koska ne tuntuvat omannäköisiltä. Kuvien tulee olla myös linjassa sen kanssa, miten toimimme” – Tiina Mielonen, Hiili &Timantti
Tiina Mielonen osallistui yhtenäisen kuvamaailman suunnittelun ja kuvaamisen opettelun kurssilleni. Autoin kuvakonseptin suunnittelussa jossa otettiin huomioon mm. se, että kuvat täytyy pystyä ottamaan myös itse. Yhteistyöllä syntyi kuvauskonsepti ja henkilöstön kuvat jotka kertovat yrityksen aitoa timanttista tarinaa.